Suomessa käsintehdyt rukousnauhat

Modo Mion valikoimiin on toivottu rukousnauhoja. No, aihe on minulle hyvinkin tuttu mm. siksi, että rukousnauhat kuuluvat vahvasti italialaiseen kulttuuriin, jonka parissa olen työskennellyt monet vuodet (ensin firenzeläisessä taidegalleriassa, sittemmin Italian suurlähetystön kulttuuripuolella) ja italialainen anoppini on lahjoittanut minulle useita kauniita ruusukkoja.
Ensimmäisten kristittyjen rukousnauhojen arvellaan olevan peräisin 200-luvulta, joten niiden historia on varsin pitkä. Ne ovat olleet käytössä erityisesti katolisessa maailmassa, mutta niiden suosio on alkanut levitä myös mm. luterilaisen kirkon piiriin. Esteettisesti viehättävät nauhat edesauttavat hiljentymistä rukoukseen ja mietiskelyyn. Ne ovat samalla myös kauniita koruja.

Nämä Modo Mion rukousnauhat on tehty kokonaan käsityönä Suomessa korkealaatuisista tsekkiläisistä lasihelmistä, jotka on valmistettu pitkään vaalittuja käsityöperinteitä kunnioittaen. Jokainen lasihelmi on ainoa laatuaan.